Sivut

maanantai 19. tammikuuta 2015

Coolcatin & Etsyn tilaukset

Hei! Viime torstaina tänne saapui 1paketti ja 1kirjekuori. Tavarat mitä niistä tuli nostatti nukke intoani huimasti ja tuntuis siltä että kaikki rahat mitä tuun saamaan menis nukkeihin. Nuketkin koki tavaroiden tultua pienen muutoksen. Toisesta nukesta en saanut kuvaa mutta ensipostauksessa tuutte hänet ainakin näkemään (-:  Mutta joo en keksi tähän enään mitään joten laittelen kuviin tarvittavat tiedot.

Innostuin muokkaamaan näin kun kipeänä ollaan eikä ole tekemistä.Tälle neidille tuli siis coolcatilta tuollaiset punaiset kartonki custom chipit.
Mietin vielä että jätänkö nämä vai vaihdanko takaisin ne nalle silmät mutta saa nähdä.
Tähän voisin vielä sanoa että suoristin molempien nukkejeni peruukit ja tälle tulen varmasti uuden ostamaan oli peruukki mennyt jo niin huonoon kuntoon ettei suoristaminenkaan auttanut :c








Nyt omistan sitten kahdet rusetti saappaat varmasti tulen joskus vielä lisää hankkimaan.










Sain nämä tilaajalahjaksi. Olen itseasiassa aika onnellinen että sain nämä sillä olen ihan rakastunut näihin, meinasin jopa itse tilata punaiset kengät joten hyvä että sellaiset tuli sitten tilaaja lahjana.





Nämä ovat siis keltaiset/virheät ja tuli myös tilaajalahjana, tosi kivat sopii hyvin molemmille nukeilleni :)












Nää on sitten tummansiniset. Omaan silmään näyttää tässä kuvassa mustilta.


























Näiden lisäksi tilasin  myös harmaat ja valkoiset perus säärystimet, custom kartonki chippejä, sellaset läpinäkyvät chipit niitten päälle ja sain tilaaja lahjaksi lisäksi toiset läpinäkyvät chipit ja hieman erillaiset chipit mutta neki läpinäkyvät.





Tuon haalarin tilasin Etsystä ja oon häpi koska ensimmäiset kunnon pöksyt nukeille. Etsystä on tulossa vielä yksi juttu.

On tuolla Coolcatilla niin kivoja vaatteita että varmaan tilaan vielä joskus toistekkin.

Toissapäivänä oli minun ja kaverini järkkäämä miitti oli ihan kivaa kun uskalsin tällä kertaa puhuakkin enemmän. Kuvia tulee ensipostauksen loppuun varmaankin sillä mulla ei ollut järkkäriä mukana vaan äitini kamera joten en saanut paljoakaan hyvä laatuisia kuvia. 

Sittensitten julkaisen nukkeprofiilit tänään tai huomenna, olisi teistäkin varmaan ihan kiva tietää nukkejen nimet yms :D 

Muttajoo olis kiva saada tietää teidän mielipide noista chipeistä ja sopisko nuo vai ne aikasemmat paremmin :) Sori muuten kirjoitusvirheistä jos niitä löysit.



4 kommenttia:

  1. Ooh niin suloisia vaatteita ja kenkiä❤ Nyt tuli himo itekkin ostaa jotain cool catilta... :3 Noh ehkäpä joskus ;) Nuo rusettikengät ovat kyllä ehdottomasti suloisimpia kenkiä mitä nukelle saa *_* Ja nuo farkkishortsit aaaws :3 Chipit sopivat neidillesi täydellisesti~

    VastaaPoista
  2. Oih niin ihanat vaatteet ja kengät! Rakastan noita rusetti kenkiä ja tuo farkkuhaalari *QQ*~ ♡!! Nyt täytyy mennä lähi aikoina tilaamaan jotain ihania vaatteita CoolCatilta! > :3 ❤
    \'³'/ Liityin lukijaksi!♡♡♡

    ~Siniapila~

    VastaaPoista